November 27, 2017

27.06.2001 - 22.11.2017

Viime viikon keskiviikkona, 22.11, koin yhden elämäni suurimmista - ja kamalimmista - muutoksista. Edeltävänä päivänä oli ollut todella outo tunne vatsanpohjassa koko ajan, mutta toivoin vain ajattelevani liikaa. Pelot osoittautuivat kuitenkin keskiviikkoaamuna, klo 06:35, todeksi, kun näin kuinka elämäni tärkein olento kärsi niin paljon, että en itsekään meinannut saada henkeä. Siinä hän makasi lattialla, eikä pysynyt edes kunnolla pystyssä.

Sain sanoa viimeisen kerran hyvää yötä maailman rakkaimmalle olennolle mun elämässäni.



Muistan sen päivän kuin eilisen, kun Sessi tuli ensimmäistä kertaa meillä käymään. Se oli vuonna 2001 syksyllä. Hän oli niin pieni, niin valloittava otus, ja silloin tiesin, että se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Hänestä tuli heti meidän oma pieni prinsessamme, mutta ikääntyessään hän vaihtoi lempinimensä prinsessasta kuningattareksi. Hän oli se, joka määräsi säännöt tässä taloudessa. Hän vihasi kaikkia - paitsi meitä. Ja se on totta; hän ei pitänyt kenestäkään yhtä paljon kuin meistä. Mun isosiskon poikaystävä, Santeri, oli ainut poikkeus. Muutamista muista hän piti vain, koska oli pakko. Emmasta hän alkoi pitää vasta yli 10-vuotiaana. Henestä, eli mun entisestä poikaystävästä, hän piti hyvin, hyvin vähän. Oikeastaan ei ollenkaan.
Mutta hän oli valinnut meidät - hän halusi olla osa meidän elämäämme ja antoi meille mahdollisuuden olla yksi, hyvin suuri osa hänen elämäänsä. 

Sessille todettiin lokakuun 30. päivä kilpirauhasen liikatoiminta. Siitä suunta oli aina vain alaspäin. On täysin ymmärrettävää, että kun se romahdus tulee, se tulee niin nopeasti, ettei sitä pysty edes ymmärtämään.
Mä en halua ymmärtää enkä varmaan vähään aikaan pystykään ymmärtämään sitä tosiasiaa, ettei Sessiä enää ole. Mun oma pieni pompula, rakkauspakkaus, pikkupikku, on nyt kissojen taivaassa; paikassa, missä hän ei enää tunne kipua. Mä en ole ikinä rakastanut ketään näin paljon kuin mä olen häntä rakastanut, kuulostaapa se kuinka kliseiseltä tahansa. Sessi on ollut mun vanhempien, siskon ja parhaan ystävän lisäksi ainut, joka on rakastanut mua ehdoitta. Minäkin rakastin häntä ehdoitta ja hän rakasti meitä, ei hän muuten olisi aina tullut takaisin meidän luoksemme. 



Keskiviikkona soitin hysteerisenä töihin, että mun on pakko laittaa Sessi ikiuneen. En ollut työkykyinen; enkä koe olevani vieläkään, koska mieli on edelleen aivan liian sekaisin tästä muutoksesta. Mun mielessäni pyörivät vain kuvat Sessistä ja meidän viimeisimmistä hetkistä yhdessä; hän odotti halvaantuneena kuolemaa ja minä olin hänen tukenaan. Minä en ikinä lähtenyt pois, en ikinä näiden 16 vuoden aikana. Hän oli paniikissa, sen näki hänen silmistään. Enkä mä voinut kuin olla hänen luonaan ja odottaa, että lääkäri tulee ja tekee lopun tuosta kivusta. Mutta nyt hänen on hyvä olla, mä uskon ja todellakin toivon niin. Sieltä pilven päältä hän katselee meitä kaksoissiskonsa, Sissin, kanssa. Siellä on varmasti muitakin kisukavereita, joiden kanssa on hyvä olla.
Keskiviikkona päätin myös nostaa hänet mun rinnan päälle nukkumaan, jotta hän voisi yrittää rauhoittua ja levätä - sillä hän itsekin tiesi, että se päivä tulisi olemaan hänen pitkän elämänsä viimeinen päivä.
Jos Sessi on nukkunut mun vierellä, hän on nukkunut niin, että on kuullut mun hengitykseni tai vähintään tuntenut sydämenlyöntini itseään vasten. Ajattelin, että keskiviikkona se rauhoittaisi häntä; ja niinhän se tekikin. Hänen sydämenlyöntinsä hidastuivat ja hän uskalsi laittaa hetkeksi aikaa silmänsä kiinni. Ja aina kun liikahdin, hän iski kyntensä minuun kiinni; etten lähtisi pois.

Sessi, mä en ikinä olisi lähtenyt pois. Mä en ikinä lähtenyt pois enkä lähde vieläkään. 

Hyvää yötä, pieni pumpulini. Olet rakkainta, mitä mulle on koskaan, ikinä, käynyt.



Kiitos kaikista näistä 16 vuodesta, Sessi. En ikinä pysty sanoin kuvaamaan sitä, kuinka onnellinen olen, että juuri sinä olit se kissa, joka tuli meidän elämäämme isän entisen työkaverin kautta. Sinä olit, ja olet edelleen, kauneinta tässä koko maailmassa. Nuku rauhassa, rakas enkelini. Tulet aina ja ikuisesti olemaan rakkainta meidän elämässä.





Yritän palata takaisin normaaliin päivärytmiin, mutta se ei missään määrin ole mahdollista vielä vähään aikaan. En vieläkään ole tottunut siihen, ettei Sessiä enää ole. Töihin meneminen tuntuu vaikealta; ja ajatukset pyörivät viime viikon keskiviikossa. Näen silmissäni kyseisen päivän kaikki tapahtumat, siihen viimeiseen hetkeen asti. Joten anteeksi postailemattomuudestani, se ei todellakaan ole tarkoituksellista. Nyt haluan vain saada oman henkisen hyvinvointini paremmaksi, jotta elämä tuntuisi taas elämisen arvoiselta. 

Sessiä mulla on silti ikävä. Ja tulee aina olemaankin.

10 comments:

  1. Voi ei :'( Mä oon melko herkkä tällaisissa asioissa ja valehtelematta tuli kyynel kun luin. Oon tosi tosi pahoillani<3 En edes halua tietää miltä tuntuu menettää tuollainen pieni rakas. Meilläkin oma pieni chihu alkaa olemaan jo 9 vuotta ja en edes halua ajatella milloin.. Voimia ja haleja<3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Et ole ainut, jolle on tullut kyynel, nimimerkillä itken joka päivä. Kiitos<3 Kaikki alkaa helpottaa pikkuhiljaa, mutta valehtelisin jos väittäisin, ettei Sessi olisi mun mielessäni joka ikinen päivä. Menetys on aina kamalaa, mutta tällä kertaa oli Sessin vuoro lähteä. Yritän tuudittautua ajatukseen, että nyt hänen on parempi olla.

      Delete
  2. Kauniisti oot kyllä kirjoittanut Sessistä <3 Itte olin samassa tilanteessa kuusi vuotta sitten, kun jouduin luopumaan mulle maailman rakkaimmasta koirasta. Tilanne tuli aika yllättäen ja olin tosi pitkään ihan maassa. Tsemppiä tosi paljon, onneksi sait viettää monta ihanaa vuotta Sessin kanssa <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos<3 Sessistä ei voi kuin kirjoittaa kauniisti hyviä asioita. Ihanaa, että löytyy ihmisiä, jotka pystyvät ihan tosissaan samaistumaan mun fiiliksiini.

      Onneksi tosiaan sain viettää yli 16 vuotta Sessin kanssa. En vaihtaisi niitä vuosia mihinkään muuhun.

      Delete
  3. Itku kurkussa luin tätä postausta töissä tauolla ja oli kyllä hankalaa pitää naama peruslukemilla..Tosi kauniisti kirjoitit Sessistä ♥ Jokaisen suru on aina erilainen, mutta ymmärrän hyvin mitä käyt läpi. Lemmikin kuolema on aina ihan hirveä paikka, viime vuonna sain kokea sen kolme kertaa ;( Tsemppiä ihan hirveästi ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos myös sulle<3 Perheenjäsenen menettäminen on kamalinta, mitä voi elämässään kokea ja oli mun vuoro kokea se tällä kertaa. Pikkuhiljaa alkaa tuntua paremmalta, mutta kyllä mä silti aina mietin Sessiä ja kaikkia yhdessä kokemiamme juttuja.

      Delete
  4. Mäkin luin tätä postausta niin surullisin mielin :( Oon niin pahoillani sun puolesta! Rakkaan ystävän menettäminen on aina raskasta :( Mä oon luopunut kahdeksasta lemmikistä elämäni aikana ja vaikka kaikki tuntee asiat eri tavalla voin kuitenkin yrittää ymmärtää sun pahaa mieltä :/ Mulle voi laittaa viestiä jos siltä tuntuu yhtään <3 Todella koskettava postaus ja ihana kun saitte olla pitkään yhdessä Sessin kanssa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos<3 Onneksi Sessiin ei enää satu ja hän on päässyt kaikkien muiden kisukaverien seuraksi paikkaan, missä kaikki on hyvin. Ehkäpä tosiaan hänen kaksoissiskonsa, Sissi, on siellä myös.

      Delete
  5. Replies
    1. Niin, mutta näin se elämä vain menee... Tällä kertaa oli Sessin vuoro lähteä, mutta kaikki me joskus lähdetään täältä :(

      Delete

you can write a comment in finnish, english, swedish, italian or french!