October 27, 2017

Ajatuksia erosta

Vaikka mun ja entisen poikaystävän erosta on jo yli puoli vuotta aikaa, ei se tarkoita sitä, ettenkö ajattelisi sitä asiaa lähestulkoon päivittäin. Ne jotka seuraavat blogiani aktiivisesti tai vähemmän aktiivisesti, muistavat varmasti mun blogitekstin helmikuulta, missä mainitsin tauolle jäämisestä. Silloin kaikki alkoi mennä mönkään ja itse asiassa jo vähän ennen sitä. En nyt kerro sanasta sanaan, mitä silloin tarkalleen ottaen kävi, koska se on yksityisasia - vaikkei todellakaan ole mikään salaisuus. Ajattelin kuitenkin kirjoittaa omia ajatuksia erosta, koska mä olen itse eronnut nyt neljä kertaa elämäni aikana. Joillekin voi käydä tietysti huonommin kuin mulla, mutta mut on kolme kertaa jätetty tekstarilla. 

Ja niin kävi myös tällä kertaa.



Eron hetkellä sitä aina miettii, mikä itsessä on vikana. Niin mäkin mietin silloin; mietin, mitä mä tein väärin, kun mulle kävi taas näin. 
Myönnän, etten ole täydellinen enkä koskaan tule sellaista olemaankaan, mutta mun mielestä on väärin, että se toinen osapuoli, joka on epävarma tunteistaan, ei voi sanoa kasvotusten sitä, ettei enää pysty olemaan yhdessä. Mä kävin silloin hänen luonaan puhumassa ja vein samalla mun tavarat pois, mutta hän halusi pitää vain taukoa. Tiesin jo silloin, että on ihan turhaa odottaa mitään, koska sen miehen ailahtelevat tunteet minua kohtaan olivat tulleet paremmin kuin selviksi niinä muutamina päivinä. Ja ei, en syytä siitä, että hänen tunteensa muuttuivat - syytän häntä siitä, miten hän hoiti koko tuon tilanteen jättämällä minut tekstiviestillä, viikko ennen kuin lähdin Japaniin. Me oltiin kuitenkin oltu kaksi vuotta yhdessä, odotin molemminpuolista kunnioitusta ja minusta tuollainen asia olisi pitänyt sanoa päin naamaa, sattuisi se sitten, miten paljon tahansa.

Sain tosiaan viikon puhumattomuuden jälkeen häneltä tekstiviestin. En tiedä, miksi yllätyin, koska se ei todellakaan ollut mikään yllätys enää siinä vaiheessa. Mutta jostain syystä paniikkikohtaus puski päätään ja soitin mun isosiskolle, kun olin hetken aikaa paininut mielessäni kaikkia niitä kauheita itsesyytöksiä vastaan. 
Hän meni sen sijaan sanomaan tälle mun entiselle, että jättäisi minut rauhaan. Olin ihan sekaisin, ajatukset koostuivat lähinnä vain niistä helvetin itsesyytöksistä ja asioista, jotka minun olisi muka pitänyt sanoa. Mietin, että jos olisin itse ollut parempi tyttöystävä, näin ei olisi ehkä koskaan - milloinkaan - käynyt. Eihän sellaista voi kuitenkaan ennustaa; niin kävi, koska näin oli kaiketi tarkoituskin tapahtua. Mietin kuitenkin kaikkia niitä asioita, jotka olisin voinut tehdä toisin, jotta ero ei olisi sattunut näin paljon.



Todellisuus iski muhun sillä viikolla, kun olin valmistautumassa Japanin matkaa varten. Miksi mun olisi pitänyt olla yhtään sen parempi, jos hänkään ei kyennyt kohtaamaan mua ja sanomaan asioita suoraan? Miksi mun piti kärsiä, kun hän ei ollut valmis kärsimään itse? Hän sanoi, että häntä sattuu nähdä mut itkemässä, joten miksei hän voinut olla tarpeeksi aikuinen ja kohdata mua ja sitä kipua, joka musta huokui? 
Tajusin, ettei kaikki vika ollut minussa. Jos vain tietäisitte tämän meidän riidan taustat, jotka johtivat lopulliseen eroon, en tiedä olisitteko enemmän vihaisia hänelle vai minulle. Mä kuitenkin vain reagoin niin kuin moni olisi ehkäpä mun tilassani tehnyt. Kaiken sen jälkeen hän osasi kuitenkin kääntää kaiken minua vastaan; hän kysyi miksi olemme edes yhdessä, kun mä en osaa puhua tunteistani ja aina suuttuessani pidän mykkäkoulua. Kyse ei ollut minusta, ei todellakaan - vaan hänestä. 

Sen voin sanoa, että kyse oli siitä, mitä hän oli tekemässä, kysymättä oliko asia mulle ok. Mä suutuin, koska se oli ensimmäinen reaktio, mihin pystyin ja kykenin.
Oliko tekstarilla jättäminen ok? Ei todellakaan. Olisinko voinut vastata hänelle jotain, kun hän lähetti sen viestin? Olisin, mutta miksi olisi pitänyt? Olisinko voinut olla suuttumatta hänelle silloin helmikuussa ja painaa asian villaisella? Olisin, mutta miksi en saisi tuntea ja reagoida niin kuin sillä hetkellä tuntui?
Mä en ole täydellinen. Kukaan meistä ei ole täydellinen, mutta kyllä sitä väkisinkin aina päätyy syyttämään toista. Ensin syytin itseäni, sitten häntä ja sitten päädyin siihen, että meissä molemmissa oli vikaa. En siltikään ole hänen kanssaan sen paremmissa väleissä kuin pari kuukautta eronkaan jälkeen, mutta kai sitä jossain vaiheessa voi yrittää käyttäytyä kuin aikuinen ihminen toisen seurassa.



Eron hetkellä ja sen jälkeenkin ajattelee kaikenlaista mahdollista. Mun mielessäni on pyörinyt se, että löydänkö mä enää ikinä sellaista ihmistä, jonka kanssa olisi hyvä olla ja jolle voi oikeasti sanoa suoraan jos jokin asia ei miellytä? Löydänkö enää ketään, joka olisi valmis kestämään mun kiukutteluani tai mielialanvaihteluita, kun on se aika kuukaudesta? Totuus on se, että meressä on monia kaloja ongittavaksi, mutta en silti kiellä, etteikö mua pelottaisi ajatus siitä, että jäisinkin ihan yksin loppuelämäni ajaksi. 
Omat ajatukset ovat aina hyvin ristiriitaisia ja joka ikisen eron jälkeen olen ollut enemmän tai vähemmän maassa. Tunneihmisenä mä itken enemmän kuin pitäisi ja unohdan täysin sen, että täytyy pitää huolta itsestä, kaikesta huolimatta. 

On kyseessä sitten ero seurustelukumppanista, perheenjäsenestä tai lemmikistä, se silti sattuu. Ainakin meikäläistä. En tiedä kuinka moni pystyisi olemaan aivan pokkana sen jälkeen, kun on tapahtunut ero, joka muuttaa kuitenkin monta asiaa tulevaisuudessa. Mun maailmani muuttui sen verran, etten voi enää mennä hänen luokseen ja hakea lohtua, kun on paha olla. Ei ole enää mahdollista vain yrittää väkisin haastaa riitaa jostain typerästä asiasta ja sitten yrittää leppyä tai lepyttää toista. On niin monta asiaa, jotka ovat mun elämässäni nyt muuttuneet, mun ajatusmaailmani lisäksi. Vaikka erosta ja aiemmistakin eroista on jo aikaa ja niistä on selvitty, on mielessä silti aina epävarmuutta ja osittaista itseinhoa - sille ei vain voi mitään.
Jokainen ero kuitenkin muuttaa ihmisessä jotain. Mä olin onneton jo pidemmän aikaa ennen lopullista eroa, mutta nyt tunnen olevani taas minä; se joka olin ja olen ollut jo kauan ennen tätä viimeisintä suhdetta. Vaikka vielä sattuu ja ahdistaa, mä olen silti onnellinen, että koin ne asiat, koska ne ovat tehneet musta vahvemman, ainakin osittain. Ja sitä paitsi; elämä on
Nyt oli vain mun vuoro kokea tällaista paskaa. Eron jälkeen olen kuitenkin käynyt Japanissa, nähnyt oman lempibändini kolmannen kerran heidän 15-vuotiskeikallaan, saanut kokoaikatyön ja tavannut aivan ihania ystäviä. Mietin että jos en olisi ikinä kokenut niitä kamalia fiiliksiä ja käväissyt niissä pohjamudissa, olisinko tässä ja vielä niin monta asiaa rikkaampana? En tiedä. 

Muhun sattuu vielä, mutta näin on silti hyvä. Uskokaa mua. 



Tällaista pohdintaa tänään. Huomenna Halloween-juhlat, sunnuntai on pyhitetty lepopäivä ja maanantaita en odota todellakaan innolla, vaikka se mun vapaapäivä onkin... Siitä ehkä lisää myöhemmin, nyt kuitenkin; hyvää viikonloppua kaikille

6 comments:

  1. Oot kyllä vahva ihminen! <3 Ja rohkea kun kirjoitit tästä aiheesta. Erot on aina todella raskaita, mulla meni vuosia päästä yhdestä ihmisestä yli :/ Tuollainen tekstarilla jättäminen ei ole kyllä toista kunnioittavaa käytöstä, lähinnä lapsellista. Itse olisin sun tilanteessa kyllä loukkaantunut :( Tuo ero oli varmasti oikea päätös vaikkakin todella surullinen sellainen. Uskon, että meille kaikille on se oikea ja myös sulle <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos<3 Minusta eroista saa ja pitääkin puhua, mikäli tuntuu siltä. Ei ole ihmiselle hyväksi patouttaa kaikkia tunteitaan, jos niiden luominen paperille - tai tässä tapauksessa blogiin - tuntuu hyvältä ja vapauttavalta.

      Mut on jätetty jo niin monta kertaa tekstarilla, ettei sillä oikeastaan varmaan ole niinkään väliä enää. Ei voi mitään jos toinen osapuoli on pelkuri.
      Ero ei ollut päätös; se oli hänelle vain keino yrittää päästä riidasta helpommin yli. Mutta mä olen silti onnellinen, että olen kokenut kaikki ne kamalat fiilikset, koska se kertoo sen, että mä elän, niinhän? Se kertoo, että mulla on tunteet.

      Kiitos kommentista<3

      Delete
  2. Todella rohkean tekstin oot kirjoittanut. Voisin kirjoittaa romaaninmittaisen kommentin tähän sillä tää sai tunteita pintaan ja ajatuksia nousemaan, etenkin kun itse erosin neljän vuoden suhteesta hieman alle kaksi vuotta sitten.

    Suhteet on hankalia, ne ajautuu tietämättä välillä hyvinkin outoihin tilanteisiin ja ne saa sokeaksi monellakin tapaa. Mä olisin itse voinut tehdä toisin oman edellisen suhteeni lopussa, mutta niin olisi exänikin. Se kaduttaa jälkikäteen mutta sille ei voi mitään, veikkaan että niin kaduttaa sitä toistakin osapuolta. Mitä tahansa suhteessa tapahtuukin, se ei ole vaan toisen vika, siinä samassa veneessä menee molemmat ja se pitää muistaa.

    Kuten sanoit, elämä on.:/ Tesktiviestillä jättäminen on todella surkeasti tehty juttu, oon todella pahoillani että oot joutunut kokemaan sen. Asioista pitäisi tosiaan osata puhua aikuisesti, meillä se onneksi onnistui mutta siitä huoliatta tuntuu vielä näin kahdenkin vuoden jälkeen siltä että itse en saanut ja ehtinyt sanoa tarpeeksi. Vaikka eihän sillä enää mitään väliä ole, mutta silti kun yhteistä matkaa on niin paljon takana..

    Niinaa lainaten, myös minä uskon että meille kaikille on se oikea, eli myös sinulle<3 Hän tulee vastaan kun on sen aika.:) Kaikella on tarkoitus.:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eihän se koskaan olekaan vain toisen syy, mutta niin sitä vain ryhtyy ajattelemaan epätoivon hetkellä.
      Mä ajattelin ensin, että vika on minussa. Sitten syytin häntä hänen tavastaan toimia. Sitten tajusin, että en minäkään mikään maailman täydellisin osapuoli siinä parisuhteessa ollut. On silti pelkurimaista jättää tekstiviestillä ja ottaa kolme kuukautta eron jälkeen yhteyttä, pyytämättä vieläkään anteeksi. Nimittäin hän otti muhun yhteyttä heti, kun oli palannut takaisin Suomeen interrail-reissultaan.

      Älä ole pahoillasi<3 Jos jätetään tekstiviestillä, sitä voi ajatella, ettei toisella osapuolella ole munaa sanoa mitään suoraan. Jos viitsisin, voisin kirjoittaa meidän eroon johtaneen tarinan aivan sanasta sanaan tänne blogin puolelle, mutta en viitsi, koska en halua olla yhtä lapsellinen kuin hän. Siksi tässä on ajatuksia erosta vähän niin kuin pähkinänkuoressa.
      Onneksi kuitenkin sinun ja entisen kumppanisi ero onnistui sen verran hyvin, että pystyitte puhumaan. Erot ovat joka tapauksessa aina ikäviä...

      Kiitos kommentista ja tsempeistä<3

      Delete
  3. Mielenkiintoinen postaus, oot kyllä tosi vahva ja rohkea kun uskalsit puhua tästä<3 mä oon päässyt eroistani yllättävän nopeasti yli, mutta yleensä päätös on tullut omalta puolelta ja toisen puolelta on ollut pettämistä...en kyllä tajua tommosta tekstarilla jättöä, vielä noin pitkän suhteen jälkeen :( mut hei, vielä tulee se oikea, aivan varmasti :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos paljon<3

      Jokainen meistä käsittelee erot hieman eri tavalla, onneksi sinä olet yksi niistä, jotka pääsevät eroista nopeasti yli, vaikka ne tilanteet ovatkin olleet ikäviä syystä tai toisesta :( Pettäminen on kyllä sellainen asia, mistä pitäisi myös osata sanoa, vaikka se kuinka sattuisi.

      Eiköhän mullekin se oikea vielä tule joskus vastaan :)

      Delete

you can write a comment in finnish, english, swedish, italian or french!