September 29, 2017

Kuluneen hiljaiselon ostokset

Ostoksia en ole järisyttävän paljon tässä pienen tauon aikana tehnyt, mutta jotain pientä nyt ainakin! Tein tuossa pienen inventaarion oman vaatekaappini ja kenkäkätköni kanssa ja nyt tuntuu mukavan kevyeltä, kun sai laitettua sellaisia juttuja syrjään, joita ei enää tule käytettyä. Vielä pitäisi muutamia kenkiä heittää menemään, mutta mä en edes tiedä, missä mun kaikki kenkäni ovat, joten pelkästään niiden etsimisessä menee aikaa :-D Voidaan kuitenkin aloittaa niistä jutuista, jotka ostin sieltä cosplaytapahtumasta eli Traconista syyskuun alkupuolella!


Ei paljon, mutta ainakin jotain! Tuon hupparin ja takin ostin aikalailla impulsiivisesti, mutten voinut vastustaa kiusausta, kun tykkään tuosta animesta niin paljon! Ja takki on kätevä tulevaisuutta ajatellen jos minua kiinnostaa cossata kyseisestä sarjasta jotain hahmoa :-) Nuo kaksi tarraa ja avaimenperät olivat pienet muistot, halusin jotain muutakin kuin vain pari vaatekappaletta. Huppari maksoi 45e, takki 35e, tarrat 1e/kappale ja avaimenperä puolestaan 10e. 


Sitten hieman lisää vaatteita! Tämä neule on puolestaan kirpputorilta ja maksoi muistaakseni 2,5e tai sitten 5e, en muista ihan tarkalleen. Kangas on ihanan pehmeää ja nuo napit veivät huomioni; onhan ne kuitenkin niin sievän näköiset yksityiskohdat!


Tämän paidan ostin eräältä nettitutultani, koska tuollaisia ei vain yksinkertaisesti voi olla liikaa! Mulla tosin on niin leveä lantio, että tuo näyttää jopa hieman pieneltä, kun tuon laittaa kiinni, mutta näyttää se ihan kivalta myös napit auki! Aivan ihana kangas, kunhan muistan vain pestä tuon huuhteluaineen kera seuraavan kerran niin se tuntuu vielä kivemmalta päällä. Tämä on tosiaankin lempparibändini eräs fanituote, merkin nimi on viimeisimmän kuvan mukaisesti Blackmoral, maksoin tästä postikuluineen päivineen 50e!


Ostin myös kokeiluun Sinkkiporetabletteja ja voi että, musta tuntuu, että nämä tosiaankin toimivat! Ainakin jotenkuten. Olisin ostanut imeskeltäviä tabletteja, mutta ei ollut sitä makua, mitä etsin niin päädyin sitten näihin. Halpaa hupiakin vielä, pakkaus maksaa vähän päälle 6e. Jos ette ole kokeilleet, kannattaa ehdottomasti kokeilla! Helppoa kuin heinänteko; lasillinen vettä, tabletti sinne joukkoon ja tadaa, valmista! Mulle saa myös ehdottaa jos löytyy omasta mielestä parempia sinkkitabletteja 😊

Tässäpä nämä, en ole kauhesti tehnyt muita ostoksia. Tänään kävin tosin keskustassa ja ostin aivan ihanan hatun! Siitä parempaa kuvaa myöhemmin, todennäköisesti vasta ensi viikon puolella asukokonaisuuden kera. Siihen asti, hyvää viikonloppua kaikille

September 28, 2017

Kuulumispostausta pitkästä aikaa!

Ajattelin tulla nyt pitkän ajan jälkeen hieman päivittelemään mun kuulumisiani! Haluaisin myös samalla ilmoittaa, ettei blogi ole kuollut, vaikka siltä se on ehkä viimeaikoina vaikuttanutkin :-D Mulla ei vain ole ollut mitään päiviteltävää ja tuossa viime viikon puolella mun rakas vanha Acerin läppärini päätti tulla tiensä päähän. Kiitos kaikista kuluneista viidestä (vai kuudesta?) vuodesta, palvelit minua paremmin kuin mikään muu tietokone konsanaan! Siksi en olekaan ollut koneella muutamaan päivään ollenkaan.

Kävin kuitenkin tiistaina hakemassa uuden läppärin, että saisin joitain hommia tehtyä ja mukaani nappasin HP:n läppärin, joka on minun onnekseni 17" tuumainen! Yritin etsiä Acerin konetta, koska olen todennut ne hyviksi, mutta niitä ei kuulemma nykyään tehdä enää noin suurina? Olin niin pettynyt! Ja mua myös ärsyttää suunnattomasti tämä Windows 10. Mulla oli vanhalla koneella Windows 7, joka oli puolet nopeampi ja helpompi käyttää, mutta kai tähänkin tottuu aikanaan...

Mulla on siis uusi kone, jee! Tässä pientä esittelyä, toivottakaa tervetulleeksi Felix!



Mutta mitäs muuta mulle kuuluu? Ihan hyvää, töitä vain. En ole saanut edes mahdollisuutta ottaa kunnon asukuvia, mikä harmittaa mua niin paljon! Tuntuu, että jos en ole töissä niin olen vain kotona sängynpohjalla ja katson televisiota... Siinä mun useimmat päiväni pähkinänkuoressa. Nyt viikonloppuna mulla on töitä, mutta eipä se mua haittaa, ei tarvitse olla yksin kotona :D 
Olen myös nähnyt kavereita, käynyt kahvilla ja lukenut kirjaa rentoutuakseni edes hieman. Värjäsin myös hiuksiani Fantasy Colorin värillä - nimeltään Funky Purple - mutta kyllä näitä pitäisi vielä värjätä uudestaan... 

Jos nyt kuitenkin muutamat kasvokuvat niin tämä postaus ei näytä niin tyhjältä :-)


Huomenna mulla on vapaapäivä, koitan saada tehtyä mun viimeaikaisista ostoksista jonkinlaista postausta! Hyvää torstai-illan jatkoa kaikille, nähdään seuraavan postauksen merkeissä! 💙

September 12, 2017

✧ Mitä on cosplay? ✧

Moikka pitkästä aikaa! Olen jo pidemmän aikaa halunnut kirjoittaa tästä kyseisestä aiheesta, koska se on lähellä omaa sydäntäni siitäkin huolimatta, etten ole kauheasti tätä vielä ehtinyt harrastamaan. Olen tainnut aiemmin sanoa täällä blogin puolella, että olen kiinnostunut japanilaisesta musiikista, muodista, kulttuurista ja piirrossarjoista eli animesta. En tiedä kuinka monelle lukijalle kyseiset aiheet ovat tuttuja, mutta valaistakseni otsikon luomaa kysymystä, tässä teille vastaus! Eli mitä cosplay oikein on?

Cosplay tulee japanin kielisestä sanasta コスプレ = kosupure ja tarkoittaa lyhyesti siis harrastusta pukuleikkien parissa. Tätä harrastavat pukeutuvat jonkin hahmon asuun ja tekevät kaiken useimmiten itse. Yleensä ihmiset valitsevat jostain piirrossarjasta tai pelistä hahmon ja pukeutuvat sitten heidän asujaan ja tyyliään mukaillen. Saa tietenkin valita ihan kenet tahansa, jonka asuun haluaisi pukeutua, ei ole kiveen kirjoitettu, että hahmon pitäisi olla ainoastaan esimerkiksi animesarjoista. Itse olen tosin kiinnostunut pukeutumaan animesarjojen hahmoiksi, koska noh, kuten sanottua, olen jo yli kymmenen vuoden ajan katsonut animea. 

Tekemiään asuja voi esitellä erilaisissa tapahtumissa, joita järjestetään ympäri maailmaa. Mä en ole ehtinyt käydä monessakaan tapahtumassa, joita kutsutaan coneiksi (= tulee englannin kielisestä sanasta convention), mutta mulla on onneksi koko elämä edessä! Viime viikonlopun tosin vietin Emman kanssa Tampereella järjestettävässä Traconissa pukeutuneena yhden lempparihahmoni asuun! Kuvia on kyllä tulossa. 
Suosituimpia tapahtumia Suomessa ovat luultavasti juurikin tämä Tracon, talvella pidettävä Desucon Frostbite, kesällä pidettävä Desucon sekä Animecon. Näiden joukkoon lukeutuu muita hieman pienempiäkin tapahtumia.
Vaikka oon ehtinyt elämäni aikana käydä vain muutamassa näistä, on ollut silti ilo huomata, miten monet oikeasti panostavat asuihinsa ja kaikkiin niihin ihaniin pieniin ja vähän suurempiinkin yksityiskohtiin. Mikäli teitä kiinnostaa lukea enemmän tästä aiheesta, kurkatkaapa tämä linkki! Tiedän että hyvin monet - ikävä kyllä - ajattelevat tämän olevan lapsellinen ja typerä harrastus, mutta omasta mielestäni se on kaikkea muuta kuin typerää. Se on luovaa puuhaa ja sitä kautta saa ihan oikeasti hyviä ystäviä, jotka kestävät monen vuoden ajan. Samalla pääsee myös ns. bondaamaan samanhenkisten ihmisten kanssa, se on ihan huippua!

En tiedä kuinka moni oli oikeasti kiinnostunut tästä aiheesta, mutta sainpahan ainakin tekosyyn kertoa Emman ja mun viime viikonloppuisesta Tampereen reissusta :D Lähdettiin tosiaan lauantaina kello 10.30 kohti määränpäätä ja hotellille päästyämme joskus yhden aikoihin alettiin valmistautua omien pukujemme kanssa. Meillä oli tuohon Traconiin koko viikonlopun rannekkeet, joten päästiin hyvin kiertelemään ja näkemään muidenkin osallistujien asuja! En kauheasti muiden puvuista ottanut kuvia, koska kamera oli repun pohjalla suurimman osan ajasta, mutta sunnuntaina pidettiin Emman kanssa kahdestaan vähän parempi kuvaussessio meidän asuistamme. Niitä siis seuraavaksi! Meidän hahmot olivat sellaisesta animesta kuin D.Gray-man, joka on mun yksi kestosuosikkini! Mä olin Allen Walker (vasemmalla) ja Emma Lenalee Lee (oikealla).



Siinä hieman kuvia Emmasta! Sitten mun ne vähäiset onnistuneet... :-D


Mitä mieltä olette? Näytetäänkö edes vähän noilta hahmoilta? Mulla oli ainakin todella hyvä olo tuon puvun kanssa, koska aikaisemmat cosplayni ovat olleet jokainen vähän niin tai näin... Eikä johdu puvuista, vaan lähinnä siitä, etten ole osannut kantaa niitä kunnolla ylläni tai en ole kokenut olevani tarpeeksi "hyvännäköinen" ne päällä. Myös peruukit ovat yksi suuri murheenkryyni, kun haluaisi niiden tietysti näyttävän täsmälleen samanlaisilta kuin hahmoilla on, mutta ei se aina niin mene. Tällä kertaa tuntui kuitenkin onnistuneelta ja taidettiin olla ainoat, jotka pukeutuivat tämän sarjan hahmoiksi. Saatiin myös paljon kehuja ja kuviakin tultiin pyytämään, mikä sai meidät entistä paremmalle tuulelle! En millään malttaisi odottaa seuraavaa conia :-)

Olisiko teillä joillain innostusta nähdä toisessa postauksessa kuvia mun aiemmista pukuleikeistäni? Voisin nimittäin ihan mielelläni väkertää sellaisen postauksen! Nyt kuitenkin, hyvää tiistai-illan jatkoa 😺