July 11, 2017

✧ Kesän piristysostoksia ✧

Hyvää heinäkuuta kaikille! Mites teillä on sujunut viimeaikoina? Mulla on mennyt ihan hyvin, mitä nyt oon vain koko ajan töissä ja hieman uupunut, mutta eiköhän se tästä. Ainakaan ei tule maattua kotona sängynpohjalla kaiken aikaa. Viime viikonloppuna oli myös se kauan odotettu Ruisrock, minne tosiaankin menin kolmeksi päiväksi. Tämä oli seitsemäs vuosi putkeen, toivotaan että ensi vuonna on parempia esiintyjiä tosin 😊 Oliko teistä lukijoista kukaan muu festaroimassa?

Mulla kävi myös niinkin ikävä juttu kuin, että sivusto, jonka kautta uppasin kuvani tänne blogiin, muokkasi käyttöehtoja niin, että joutuisin maksamaan vuodessa 400 dollaria, jos haluaisin esitellä kuviani jossain muualla muille ihmisille. Senpä vuoksi Photobucket, kusipääsivusto kun on, poisti kaikki kuvani täältä ja voi vittu mä sanon... Siinäpä meni sitten mukavasti vapaa-aikaa, kun muokkasin postauksiani taas edelliseen muottiinsa. Muutamia postauksia pitäisi vielä muokata (ehkäpä neljä?), mutta voi luoja mä olen poikki tästä hommasta. Niin että kiitos Photobucket tästä niinkin hienosta menetelmästä, menetätte aika paljon käyttäjiä tuollaisella pelleilyllänne...

Mutta onneksi oon myös ehtinyt tekemään kivoja ostoksiakin tässä kesän aikana! Tässä postauksessa aionkin esitellä ne teille tälleen pintapuolisesti. 



hopeinen pikkulaukku H&M musta pikkulaukku Vero Moda tummat raitahousut H&M vaaleat raitahousut ZARA body splash H&M

Lumo moisture shampoo & hoitoaine Hairlekiini

Tuollaisia ostoksia olen tässä pienen ajan sisällä tehnyt! Hiustenhoitojuttuja ei vain koskaan voi olla liikaa ja housujakin oon tarvinnut nyt, kun oon heittänyt vanhoja menemään. Oon myös ehkä saanut pyöreyttä lisää vatsan kohdalta, joten mikäs sen parempaa kuin löytää just sellaiset housut, jotka ei hierrä mistään! Nuo pikkulaukut olivat heräteostoksia, mutta en voinut vastustaa kiusausta :-D Body splashin tarvitsin, koska mulla on kunnon hajuvedet loppumassa enkä niitä viitsisi suihkuttaa joka päivä töihin lähtiessä. Mitäs mieltä te ootte näistä ostoksista?

Oon tänään viettänyt vapaapäivää ja seuraavat kaksi päivää saan myös nukkua myöhempään, koska mulla on tiedossa iltavuoroja. Mikäs tässä, kun säätkin alkavat olla hieman sateisia niin mitä sitä sitten turhaan istuu sisällä ihmettelemässä. Loppukesäksi ei sinänsä ole suunnitelmia, mitä nyt aattelin, että mökillä voisi tietenkin käydä, kun ei sielläkään ole kauhean usein tullut nyt hengailtua. Onko teille mitään suunnitelmia loppukesälle? :-)

Hyvää alkuviikkoa, suuret tsempit joka ikiselle!

8 comments:

  1. Olipa kivoja ostoksia jälleen! :) Nuo vaaleat raitahousut etenkin, tosi kivat :) Myös tuollaiset pikkulaukut on suloisia <3 :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana kuulla, että tykkäsit! :) Oon nyt yrittänyt myös etsiä mustavalkoraidallisia farkkuja... Saa nähdä löytyykö niitä enää :'D Ja hei, pikkulaukkuja ei voi koskaan olla liikaa!

      Delete
  2. Mä oon niin suolanen siitä, etten ite Ruissiin päässy. Liput oli niin sikahintaset ja koko kolmipäiväsen kiinnostavin kokoonpano oli Bastille, jonka kanssa samana päivänä ei esiintynyt _yhtään ketään_ kiinnostavaa. :'D Enkä raaskinu maksaa 90e yhestä bändistä, kun samalla rahalla kun oisin matkannu Ruissiin ja takas pääsen Britteihin kattomaan herroja XD

    APUA, noi raitafarkut on niin retrot! Muistelen yhä lämmöllä päiviä, kun kaikilla ernuilla piti olla punamustat raitahousut... Nuo ovat onneksi huomattavasti tyylikkäämmän näköiset, kuin ne kangashousut mitä siihin aikaan myytiin joka puljussa, kun punkkareilla ja gooteilla oli samoihin aikoihin sama trendi meneillään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No siis itekään en maksanut Ruissilipuista yhtään mitään XD Iskä sai hankittua kaksi lippua päivää ennen mulle ja mun isosiskolle niin mikäs siinä! Muuten olisin jättänyt kyllä menemättä, koska ei siellä mullekaan ollut niin mielenkiintoisia artisteja... Muutamia tietty, mutta odotin hieman parempaa artistikattausta :( Ehkä ensi vuonna sitten!

      Joo siis ai että, muistan kyllä ne punamustat raitahousut, joita löytyi kaikilta paitsi multa XD Että olin katkera siihen aikaan... Ostin kyllä H&M:stä aikanaan sellaiset ruutuhousut, mutta ei se tietenkään sama asia ollut. Pakko päästä käyttämään noita mahdollisimman pian! Haluaisin päästä esittelemään niitä tänne bloginkin puolelle paremmin :>

      Delete
  3. Joo Photobucket teki kyllä tosi kivan yllärin.. helvetti sentään. Täällä toinen joka sormet ruvella siirteli kuvia toiselle palvelimelle ja jokaiseen blogipostaukseen erikseen, hrr.

    Ihanat nuo housut, varsinkin tummat näyttää superkivoilta! :>

    ReplyDelete
    Replies
    1. Siis olin kyllä niin vihainen, kun hiffasin, mikä meininki Photobucketilla oli! Siis ihan käsittämätöntä, eikä ne edes koskaan vastanneet mun sähköpostiin...

      Kiitos! :> Pitäisi päästä kyllä kuvailemaan näitä uusia juttuja hieman paremmin...

      Delete
  4. Tosi kivan näkösiä noi laukut! Tykkään etenkin tosta hopeasta ja voisin kotiuttaa sellaisen tännekin. :D
    Oon kyllä tässä kevään ja kesän aikana ihastunut just ton kokoisiin laukkuihin mihin mahtuu se kännykkä + lompakko + avaimet -yhdistelmä, koska mitä muuta sitä muka tarvii! Etenkin kun kesällä ei tarvitse takkia, niin ei ole (tarpeeksi isoja) taskujakaan. :D:

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ne on kyllä kieltämättä niin kivoja! Tuo hopea löytyi H&M:stä, en tiiä löytyykö enää, mutta aina voit käydä tsekkaamassa :)

      Mä oon ihastunut pieneen selkäreppuun, jonne mahtuu kaikki tarvittavat! Täytyisi kyllä oppia lähtemään kaupungille niin, ettei raahaa koko omaisuutta mukanaan XD

      Delete

you can write a comment in finnish, english, swedish, italian or french!