December 11, 2016

Lahja eläimille - Parhaat lahjat eläinystäville

Koska aihe on nyt hyvinkin ajankohtainen (ollut jo jonkin aikaa), halusin itse tulla kirjoittamaan tällaisen postauksen, jotta voisimme yhdessä edistää eläinten hyvinvointia, oikeuksia ja kohtelua. Nyt esimerkiksi Sokos on ilmoittautunut olevansa eläinten puolella; se aikoo lopettaa turkisten ja turkissomisteiden myynnin. Heille on tärkeää, että kunnioitetaan eläinten oikeuksia ja huolehditaan eläinten hyvinvoinnista. Itse en tue turkistarhausta enkä muitakaan kauheuksia, joita eläimet kokevat päivittäin. Ja teen kaikille nyt selväksi; en, minä en esimerkiksi ole vegaani, mutta olen vähentänyt eläintuotteiden syöntiä, koska mulle on hyvin tärkeää eläinten hyvä kohtelu, ei heitä pidä valmistaa kuolemaan kamalimmalla mahdollisella tavalla; kiduttamalla. Itse olen miettinyt siirtyväni kasvissyöjäksi, koska mitä enemmän tiedän eläinten huonosta kohtelusta ja oikeuksien puuttumisesta, sitä vähemmän haluan olla yksi niistä, jotka heitä syövät. Enkä pyri tekstilläni aiheuttamaan kenellekään huonoa omaatuntoa sillä, ettette ole vegaaneja ja kasvissyöjiä; jokainen tekee kuitenkin omat valintansa.

Tällä kertaa haluaisin kuitenkin avartaa ihmisiä; jos teillä on vähänkin rahaa kukkarossanne tai pankkitilillänne, antakaa lahja eläimille; he ansaitsevat parempaa

Ilahduta siis ystävääsi ostamalla aineeton lahja; anna sitä kautta lahja eläimille, joiden tulevaisuus ei ole yhtä ruusuilla tanssimista kuin ihmisillä. Mikäli haluat olla enemmän mukana ajamassa eläinten oikeuksia eteenpäin, liity Animalian kuukausilahjoittajaksi. Anna eläimille toivoa paremmasta huomisesta ja tulevaisuudesta vähentämällä heidän huonoja elinolojaan heidän viimeisiin päiviinsä saakka. 

Jos kiinnostuit, hanki lahja välittömästi, viimeistään 20.12 mennessä. Aineettomat lahjat löydät linkkien takaa. Itse aion antaa 20 euron arvosta arvoa eläimille ja 12 euroa tarhattoman tulevaisuuden puolesta. Tehdään yhdessä hyvää; näin me voimme näyttää, että me välitämme


Kiitos että luit. Vielä isompi kiitos, mikäli haluat auttaa. 

4 comments:

  1. Tuollaiset lahjat ovat ihan parhaita <3 :) Mulla ei oikein ole ketää kenelle ostaa tuollaista lahjaa paitsi minä itse :D Itse olen WWF:n leopardikummina ja lahjoitan joka kuukausi sinne rahaa. Se itseasiassa alkoi pari vuotta sitten joulunaikaa kun halusin lahjoittaa eläimille rahaa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin kyllä ovat! Ihan mahtavaa kuulla, että sä olet mukana tämänkaltaisessa toiminnassa :) Eläimet tosiaankin tarvitsevat tukea. Musta on niin ihanaa, että ihmiset ryhtyvät tällaisiin toimiin. Kuten olen jo pidemmän aikaa todennut; minä haluan olla se ääni, joka eläimiltä puuttuu.

      Delete
  2. Toivottavasti noi söpöt possut tossa kuvassa ei päädy sunkin lautaselle jouluna.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä en ole moneen aikaan enää syönyt possua. Ja jos luit tekstin, sanoin vähentäneeni eläintuotteiden syömistä, pikkuhiljaa.

      Toivon myös, etteivät nuo possut päädy sinunkaan lautasellesi.

      Delete

you can write a comment in finnish, english, swedish, italian or french!